Yhteiskuntavastuu kuvaa yrityksen vastuuta siitä, millaiset vaikutukset sen toimilla on ympäröivään yhteiskuntaan. Yritysmaailmassa yhteiskuntavastuuta nimitetään myös yritysvastuuksi. Yritysvastuu jaotellaan usein kolmeen osa-alueeseen sen mukaan, millaiset vaikutukset sillä on ihmisiin, ympäristöön sekä yhteiskuntaan. Jokainen osa-alue tukee toistaan ja ne ovatkin siksi vahvasti sidoksissa toisiinsa.
Kiinnitämme huomiota luonnon monimuotoisuudesta huolehtimiseen sekä vähäpäästöisiin tuotteisiin ja palveluihin.
Haluamme olla reilu kumppani sidosryhmillemme – niin työntekijöillemme, asiakkaillemme, kuin yhteistyökumppaneillemme.
Kestävä ja kannattava liiketoiminta antaa hyvät eväät toimia aidosti vastuullisesti jokaisella osa-alueella.
Ilmastonmuutos on tosiasia: haasteet ovat globaaleja ja niihin tulee reagoida niin valtio-, yritys- kuin yksilötasollakin tehtävillä päätöksillä sekä konkreeteilla ratkaisuilla. Metsät peittävät maamme pinta-alasta merkittävän osan. Terveet, hyvin hoidetut ja täten myös kasvavat metsät ovat ilmastomme kannalta erittäin merkittävässä roolissa, sillä ne sitovat itseensä hiilidioksidia ja ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Teemme töitä paremman huomisen puolesta. Kuljettajamme otattavat työssään huomioon sekä metsän että metsänomistajan edun. Puu raaka-aineena on uusiutuva luonnonvara, jolla tulevaisuudessa voimme korvata yhä enemmän uusiutumattomia raaka-aineita. Korjaamme puuta teollisuuden tarpeiden mukaan.
Olemme sitoutuneet metsien PEFC-sertifiointijärjestelmän mukaiseen toimintaan. PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa. Yritysten tulee noudattaa lakeja, asetuksia ja määräyksiä, jotka käsittävät muun muassa turvallisuutta, valvontaa ja kestävyyttä. Kuuntelemme myös metsänomistajien toiveita korjuussa.
Haluamme pysyä mukana kehityksessä ja oppia uutta. Kaikki työntekijämme pitävät yllä ammattitaitoaan muun muassa suorittamalla ajankohtaisiin metsänhoidollisiin teemoihin liittyviä kursseja. Näin varmistamme jokaisen työntekijämme hallitsevan päivitetyt metsänhoidolliset ohjeistukset.
Kiinnitämme omassa toiminnassamme huomiota luonnon monimuotoisuuteen ja noudatamme asiakkaidemme ohjeita monimuotoisuuden turvaamiseksi; kiinnitämme huomiota säästöpuiden määrään, lehtipuuosuuden määrään, vesistöjen riittäviin suojavyöhykkeisiin sekä lahopuumäärän lisäämiseen. Suoritamme omavalvontaa PEFC- sertifiointijärjestelmän sekä asiakkaidemme edellyttämällä tavalla.
Haluamme toimia vastuullisesti ja olla tietoisia omasta toiminnastamme syntyvistä päästöistä. Siksi olemmekin selvittäneet yrityksen hiilijalanjälkeä sekä leimikkorakenteen vaikutusta siihen.
Teemme laadukasta työtä aina suunnittelusta toteutukseen, ja siksi meillä työskentelee kumppanit mukaan luettuna noin 70 metsäalan ammattilaista. Meille jokainen työntekijä on tärkeä. Hyvinvoiva työntekijä on sekä työnantajan että työntekijän etu.
Motivoitunut henkilöstö takaa sidosryhmillemme sen mitä lupaamme, laadukkaan puunkorjuun aina suunnittelusta toteutukseen. Jotta voimme taata laadukkaan työn asiakkaillemme, ylläpidämme jatkuvasti osaamistamme ja siksi järjestämmekin henkilöstöllemme vuosittain useita koulutustilaisuuksia.
Laadun sekä työntekijöidemme hyvinvoinnin lisäksi meille on tärkeää panostaa työyhteisömme yleiseen yhteishenkeen, toimivaan työnohjaukseen sekä hyvään esimiestyöhön. Järjestämme myös vuosittain useita virkistystilaisuuksia työyhteisöllemme sekä tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen ja muita etuja. Tarjoamme työntekijöillemme turvallisuusmääräysten mukaiset työvarusteet sekä huolehdimme jokaisen yhdenvertaisesta kohtelusta.
Turvallisen työskentelyn tueksi meillä on käytössä mm.
Olemme tehneet yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen kanssa ja olleet mukana opastamassa työelämälähtöisesti tulevaisuuden ammattilaisia. Haluamme tukea vahvasti työntekijöidemme vapaa-ajan viettoa ja hyvinvointia, siksi tarjoamme Smartum kulttuuri- ja liikuntaedut vuosittain henkilöstöllemme.
Yhteistyö paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa on meille tärkeää. Olemme monenlaisessa toiminnassa mukana tukemassa sekä kehittämässä maakuntaamme – tuemme maakuntamme harrastustoimintaa sekä lupaavasti menestyviä urheilijoita.
Yrityksen kannattavuudesta ja kilpailukyvystä huolehtiminen on liiketoiminnan kannalta elinehto. Riskien hallinta kuuluu liiketoimintaan mutta taloudellinen vastuu ei ole vain riskien minimoimista, se on myös mahdollisuuksien tunnistamista ja sitä kautta liiketoiminnan kehittämistä.
Yrityksemme kehityksen ja liiketoiminnan menestyksen edellytys on ollut suunnitelmallinen, pitkäjänteinen taloudensuunnittelu. Tämän avulla olemme pystyneet panostamaan ja sijoittamaan pääomaa myös ympäristövastuuseen. Yrityksemme noudattaa kansallisia lakeja sekä asetuksia, toimii tilaajavastuulain edellyttämällä tavalla sekä noudattaa alan työehtosopimuksia.
Metsätalouden merkitys Suomen valtiontaloudelle on kiistaton, lähes viidennes maamme viennistä on peräisin metsäteollisuudesta. Metsätaloudella on merkittävä vaikutus myös maakuntaamme. Metsät tarjoavat monille sekä suoraan että välillisesti työpaikkoja sekä toimeentuloa. Yrityksessämme työskentelevät työntekijät asuvat ympäri maakuntaa ja maksavat veronsa kukin omaan kotikuntaansa. Metsänomistajille metsät ovat osa elinkeinoa, joiden vastuullinen hyödyntäminen on kaikkien osapuolten etu.